Bondora

Bondora.fi lainapalvelun kautta on madollista hakea 2000 – 10 000 euron pikalainoja. Maksuaikataulun voi asiakas valita itse 3 – 60 kuukauden väiltä omien tarpeiden mukaan.

Bondora ei myönnä itse lainoja, vaan toimii välittäjänä lainaa hakevan henkilön ja palveluun sijoittavan henkilön välillä. Palvelu hoitaa kaiken lainaajan ja sijoittajan välillä tapahtuman toiminnan siten, että lainaaja ja sijoittaja pysyvät toisilleen anonyymeinä.

Lainaa saadakseen Bondoran kautta on aluksi tunnistauduttava palvelun käyttäjäksi. Kun tunnistus on onnistuneesti suoritettu voi jättää lainahakemuksen. Lainan myöntämisen ehtona luonnollisesti on, ettei hakijalla ole maksu- tai luottotiedoissa merkintöjä. Hakijan luottotiedot tarkistetaan Suomen Asiakastiedon luottotietorekisteristä. Lainaa hakevan henkilön on oltava iältään 21-70 vuotias. Lainan myöntämiseen voi vaikuttaa mahdollinen aikaisempi uhkapelitausta tai rikosrekisteri. Takaisinmaksukyvyn varmistamiseksi on palvelulle toimitettava tiliotteet viimeisen puolen vuoden ajalta. Säännöllisiä tuloja on oltava vähintään 1000 euroa kuukaudessa.

Bondoran kautta myönnettäviin lainoihin ei tarvitse hankkia vakuuksia eikä takaajia. Myöskään lainan käyttötarkoitusta ei tarvitse ilmoittaa. Lainaamasi rahasumman voit siis käyttää mihin tarkoitukseen itse haluaa.

Myönnetty laina maksetaan takaisin kuukausittain. Jokaisesta lähestyvästä eräpäivästä lähetetään muistuts, jotta eräpäivä ei varmasti pääse unohtumaan. Lainasta aiheutuvat kulut ovat tapauskohtaisia ja siihen vaikuttaa lainaajan määrittelemä korko, lainan myöntäjän tarjous, lainattu summa, valittu takaisinmaksuaika ja hakemuksen yhteydessä suoritettu luottoluokituksen määrittäminen. Lopullinen kuukausimaksu annetaan lainaajalle lainatarjouksen yhteydessä. Suuntaa antavan kuukausimaksun suuruuden voi tarkistaa ennen lainahakemuksen lähettämistä Bondoran kotisivuilla. Lainan voi koska tahansa myös maksaa ennen sovittua maksusuunnitelmaa takaisin kokonaan. Mikäli takaisinmaksussa on ongelmia, kannattaa olla välittömästi yhteydessä Bondoran asiakaspalveluun sopivan ratkaisun löytämiseksi.

Kun lainaa tarvitseva henkilö jättää tarjouskilpailun tarvitsemastaan lainasta Bondoran pikalainapalveluun, voivat palveluun sijoittavat henkilöt tehdä sijoituksia tarjoukseen. Tarjouskilpailun voittaa se sijoittaja, jonka vähimmäiskorko on pienempi kuin muiden tarjousten.

Kun lainan vähimmäismäärä on täyttynyt sijoittajien sijoittamista rahoista, tarjouskilpailu päättyy. Tämän jälkeen lainattu rahasumma siirtyy lainaajan lainaajan portaalitilille Bondoraan. Bondoran tililtä lainaaja voi siirtää rahat omalle tililleen. Siirto on mahdollista tehdä turvallisuussyistä ainoastaan omalle pankkitilille joka on ilmoitettu lainahakemuksen yhteydessä.

Hae nyt edullista ja luotettava pikalainaa Bondoran kautta. Saat aina parhaan mahdollisen lainatarjouksen sopimaan juuri sinun tarpeisiin. Edullisen kulurakenteen lisäksi voit itse vaikuttaa lainasta maksamaasi korkoon sekä voit myös itse vaikuttaa kuukausittain takaisin maksettavaan summaan. Tutustu Bondoran lainatuotteisiin ja tee hakemus heti!

WWW.BONDORA.FI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *